Suomalaisjoukkueiden CHL playoffit

Ensi viikolla CHL jatkuu taas ja silloin pelataan suomalaisten kannalta mielenkiintoisia kamppailuita peräti kuusi kappaletta. Käyn tässä artikkelissa pikaisesti kaikki suomalaisia kiinnostavat ottelut lyhyesti lävitse ja annan oman pelivihjeeni ja tipsin, miten näät matsit ilmaiseksi. Suosittelen siis lukemaan koko artikkelin kerralla, niin tiedätpä ainakin miten matsit päättyvät.

TPS ja Hifk pelaavat CHL pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastakkain ja ottelusta on odotettavissa erittäin tiukkaa! Veikkausmiehen eli allekirjoittaneen ilmaisena pelivinkkinä tähän otteluun on seuraava: tps, tps ja tps. HIFK:n pelaajia ei näyttänyt alkulohkossa jääkiekon mestarien liiga paljoa kiinnostavan, joten tuskin tässäkään ottelussa. Lisäksi joukkue panostaa täysillä liigamestaruuden voittamiseen, joten tämä turnaus on lähinnä vain sen tiellä. Tiistaina sekin tosin selviää, joten ei nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Tässäkin ottelussa on kaksi suomalaista jengiä vastakkain, mikä tekee ainakin vedonlyönnin kannalta Tapparan ja Saipan kohtaamisesta aika mehukkaan. Itse luotan tällä kertaa Tapparan kotitaikaan ja raapustan pelimerkiksi ykkösen, tämä perustuu siihen, että Tappara on kova kotijoukkue ja viime kauden liigamestari.

Kalpa saa ensi viikolla vieraita Ruotsinmaalta asti, sillä vastaan asettuu Tukholmalaisseura Djurgården IF eli eläintarhan urheiluseura. Joukkue tunnetaan paremmin jalkapallon puolelta, mutta kyllä DIF myös lätkässä on pärjännyt. Tästä ottelusta on ennakkoon vaikea sanoa mitään, sillä ottelu voi päättyä miten tahansa. Veikkausmies jättääkin tämän kohteen vihjaamatta.

Jyväskylän ylpeys JYP Hockey Team saa vastaansa sitten aivan todella kovan nipun. Skelleftea AIK on yksi ruotsin parhaista lätkäseuroista ja nyt on luvassa kylmää kyytiä Hipposhallissa. Tässä laitetaan pelimerkit kakkosella ja nauretaan matkallla pankkiin! Tämä vaikuttaa kierroksen varmimmalta tärpiltä vai mitä?

Oulun Kärpät vastaan Sparta Praha, tästä ottelusta voi odottaa vierasjoukkueen maalijuhlaa, sillä niin kova joukkue tuo meidän Kärpät on. Tähän laitetaan vähän suuremmalla panoksella vierasjoukkueen suurinumeroista voittoa, sillä Prahan ylpeys ei ole enää vuosiin ollut se pelätty joukkue, mitä se joskus oli.

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpinä onkin sitten Rauman Lukon ottelu. Joukkue matkaa Ruotsiin asti ottamaan selkäsaunan, joten ainoaksi iloksi jäänee nuuskapurkkien hamstraaminen laivalta. Tähän laitetaan valtavalla betsillä ykköstä ja nautitaan kun Luggo saa selkäänsä oikein kunnolla Jönköpingissä.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s